Delmac Oy – jo 5 vuotta palvelevaa työstökonekauppaa!

Yhtiömme aloitti 1.7.2022 palvelevana työstökonekauppiaana eli saavutimme juuri viiden vuoden iän. Delmac Oy on toki perustettu jo 80-luvulla ja ensimmäiset vuodet yhtiö toimi toisella nimellä valmistaen erikoiskalusteita Hollolassa. Viiden vuoden aikana työstökoneita on toimitettu useimpiin tunnettuihin puuteollisuusyrityksiin ympäri Suomea ja Viroa. Koneet ovat löytäneet asiakkaita niin talotehtaista, kalustetehtaista, huonekalutehtaista, ikkuna- ja ovitehtaista sekä lukuista pienemmistä puuteollisuusyrityksistä. Muutamaan pörssiyhtiöönkin olemme saaneet toimittaa isoja kokonaisuuksia – jopa kokonaisen tuotantolaitoksen.
Osa koneistamme on mennyt alumiinintyöstöön, osa maalaamoihin, osa kierrätykseen eli aika monia kohteita matkan varrella olemme kohdanneet. Tällä hetkellä tilauskanta on hyvä ja toimituksessa on mm. useita puristimia / puristinlinjoja, CNC-työstökoneita, purunpoistojärjestelmiä sekä useita ns. peruskoneita.

Yhtiömme vetäjä Jukka Pelkonen on toiminut puuntyöstökonemyynnin parissa jo yli 30 vuotta ja hän tuntee hyvin teollisuuden tarpeet ja vaatimukset. Jos sinulla on ajatuksissa investointi niin ota ihmeessä yhteyttä – palvelevaa työstökonekauppaan!

#delmac #bydelmac #viisivuotta #yrittäjät #suomenyrittäjät #puuteollisuus